Ai, että minä rakastan kirjastoja!
Tämän päivän pikku-uutinen koski Kirkkonummen kirjastoa, sen palveluita ja niiden kehittämistä.
Sienten keruun ja siivoamisen välillä ehdin lukea Pohjois-Haagan kirjastosta lainaamani kirjan ´Kätkössä kauniin ikuisen´. Kirjailija on Katherine Boo, joka "kääntää nurin niskoin jokaisen Intian köyhistä ajattelemamme kliseen ja katsoo syvälle näiden elinvoimaisten ja unohtumattomien ihmisten sydämiin, toiveisiin ja mahdollisuuksiin", kuten mainoslause kannessa kuuluu. Voin vain suositella!
Olen viimeaikoina tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että on kamppailtava kirjastojen säilyttämisen, kehittämisen ja maksuttomana pysymisen puolesta. Missä muualla voisi lukea useita sanomalehtiä? Missä muualla lapset ja nuoret pääsisivät kirjallisuuden äärelle yhtä tasaveroisesti? Ja missäpä muualla olisi yhtä yksinkertista järjestää satutunteja lapsille, joilla äidinkieli ei ole suomi? Ja kirjastojen käyttäminen alueen meluttomana olohuoneena on kehittelemisen arvoista.
Kirjastojen poistomyynnit ovat tuottaneet minulle paljon iloa. Olen kuitenkin murehtinut sitä, että vanhojen tai huonosti kiertäneiden kirjojen poistuminen hyllyistä hävittää ihanan sattuman mahdollisuuden. Olen kymmenet kerrat elämäni varrella kirjastojen hyllyjä tuijotellessani löytänyt jotain yllättävää, omituista, maailmoita avartavaa tai -syleilevää. Siis kirjoja, joitten olemassa olosta en ole mitään tiennyt. Vaikka niitä olisi jostain keskusvarastosta tilattavissa, ei niitä voi saavuttaa, jos ei niiden olemassa olosta tiedä.
Nyt taas kirjastoon palauttamaan edellinen kirja ja uutta nuuskimaan.
Tämän päivän pikku-uutinen koski Kirkkonummen kirjastoa, sen palveluita ja niiden kehittämistä.
Sienten keruun ja siivoamisen välillä ehdin lukea Pohjois-Haagan kirjastosta lainaamani kirjan ´Kätkössä kauniin ikuisen´. Kirjailija on Katherine Boo, joka "kääntää nurin niskoin jokaisen Intian köyhistä ajattelemamme kliseen ja katsoo syvälle näiden elinvoimaisten ja unohtumattomien ihmisten sydämiin, toiveisiin ja mahdollisuuksiin", kuten mainoslause kannessa kuuluu. Voin vain suositella!
Olen viimeaikoina tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että on kamppailtava kirjastojen säilyttämisen, kehittämisen ja maksuttomana pysymisen puolesta. Missä muualla voisi lukea useita sanomalehtiä? Missä muualla lapset ja nuoret pääsisivät kirjallisuuden äärelle yhtä tasaveroisesti? Ja missäpä muualla olisi yhtä yksinkertista järjestää satutunteja lapsille, joilla äidinkieli ei ole suomi? Ja kirjastojen käyttäminen alueen meluttomana olohuoneena on kehittelemisen arvoista.
Kirjastojen poistomyynnit ovat tuottaneet minulle paljon iloa. Olen kuitenkin murehtinut sitä, että vanhojen tai huonosti kiertäneiden kirjojen poistuminen hyllyistä hävittää ihanan sattuman mahdollisuuden. Olen kymmenet kerrat elämäni varrella kirjastojen hyllyjä tuijotellessani löytänyt jotain yllättävää, omituista, maailmoita avartavaa tai -syleilevää. Siis kirjoja, joitten olemassa olosta en ole mitään tiennyt. Vaikka niitä olisi jostain keskusvarastosta tilattavissa, ei niitä voi saavuttaa, jos ei niiden olemassa olosta tiedä.
Nyt taas kirjastoon palauttamaan edellinen kirja ja uutta nuuskimaan.
Laskin äsken, että minulla on kirjastosta lainassa parhaillaan ainakin 11 kirjaa ("ainakin" siltä varalta, että unohdin jonkun nyt laskea). Yksi niistä on aikas ihana ja hauska Nerudan postinkantaja. Oletko koskaan lukenut? Muistelen, että ainakin elokuvasta pidit!
VastaaPoistaOletko huomannut tällaisen vetoomuksen lainauskorvauksen korotuksesta? http://www.sanasto.fi/kirje/
VastaaPoista