Hiekkaa ja rantaa

Joulu on takana ja paikkakunta vaihtunut Kannuriksi (Cannanore)
Joulun huomasi siita, etta kaupungin keskustassa kaduilla myytiin joulupukkinaamareita ja valkoreunaisia tottulakkeja. Vuokraisantamme ripusti kattoterassille punaisen viisisakaraisen joulutahden. Mutta milta nayttaa tanavuonna asuinalueemme?

Kaupungin keskustaan on sielta pari kilometria ylamakea, silla asunto sijaitsee aivan rannalla. Kun portista astuu ulos niin ylittamalla tien ja menemalla pusikon lapi tulee noin 5km pitkalle hiekkarannalle.  Tanaan pusikko paloi muutaman sadan metrin matkalta. Ilmeisesti joku virallinen taho paatti polttaa sinne heitetyt roskat.  Roskissa oli tavallisen paperiroskan lisaksi muovisia vesipulloja, parittomia kenkia, autonrenkaita, lasipulloja ja mm. useampi muovikassillinen jonkun apteekin dumppaamia laakkeita.
Rannan etela-paassa on puisto, josta tulee polku rantaan ja siella on aina iltaisin ja viikonloppuisin paljon vakea.Kaksi kameliakin siella tallustelee kuljettaen kotimaan turisteja pienia kierroksia. Viime vuonna kamelit olivat usein aamupaivisin syomassa kotimme edessa olevaa pensaikkoa. Sunnuntaiaamuisin ranta on taynna krikettia pelaavaa nuorisoa ja tavallisesti iltaisin ranta tayttyy kannurilaisista auringonlaskun katselijoista.
.
  Koska krematorio (seka sahkoinen, etta avotuli-)on heti puiston vieressa, siella on satunnaisesti myos omaisia, jotka toimittavat tuhkan myohemmin mereen, kauniisti saviruukkuun pakattuna ja mukaan laitettuna ehka hedelmia ja kuivatuille palmunlehdille kirjoitettuja rukouksia tai muita teksteja.  Niita sitten loytyy silloin talloin ranta-alueelta.

Taloista, jotka sijaitsevat tien varrella, ovat monet intialaisten  (ulkomaillakin asuvia) itselleen kakkosasunnoksi rakennuttamia, joita he sitten vuokraavat tuttavilleen ja satunnaisesti turisteillekin. Kuluneen vuoden aikana on myos rakentunut muutama uusi majatalo tai 'beach resort'.  Kaikki talot ovat uskomattoman varikkaasti maalattuja.  Yksi valtava rakennelma on kohta valmis, punatiilinen monikerroksinen, useita rakennuksia kasittava resort Shivotam, jonka pihalle on laitettu harmaa n.7m korkea istuva Shiva, joka on kaantanyt selkansa merelle.  Tata rakennuskompleksia teettaa yksi Keralan rikkaimmista miehista, timanttikauppias.
Rantatielta erkanee sisamaahan pienehkoja teita, jotka vievat kyliin ja temppeleihin. Hiekkarannan pohjoispaadyssa on kalastajakyla.

Tanaan kalastajia oli  koko rannan mitalla veneillansa varsin paljon, silla sardiiniparvet ovat saapuneet.  Aamukavelylla meita ilahdutti tietysti se, etta niiden perassa oli tullut myos joukko delfiineita, jotka jopa hyppelivat ilmaan asti. Yleisesti ottaen kalastajien elama nailla rannoilla on aarimmaisen tiukkaa, silla rantavedet on suurilla trooleilla lahes tyhjiksi kalastetut, ja pienilla veneilla ei kovin kauaksi voi menna.

Vähän musiikista

Viime viikon suuri suru-uutinen oli, etta sitarin mestari Ravi Shankar kuoli 92-vuotiaana Kaliforniassa.
Viimeisen konserttinsa maestro oli pitanyt vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa, ehdittyään esiintyä estradeilla yli 80 vuotta. Paitsi "Sitar Legendaksi" häntä nimitettiin muistokirjoituksissa "intialaisen musiikin suurlähettilaaksi", "maailmanmusiikin kummisedäksi", "Intian kalssisimmaksi rock-tähdeksi" ja "huikeaksi show-mieheksi" mutta ennen kaikkea yksinkertaisesti mestariksi ja opettajaksi (guruksi). Kaikkialla mainittiin myos yhteistyö länsimaisten muusikoiden, Y. Menuhinin, Ph Glassin ja G. Harrisonin kanssa.
Lehdissä häntä muistelivat opettajana ja kanssamuusikkona mm sellaiset muusikot kuten Vishwamohan Bhatt ja Shivkumar Sharma, joita kumpaakin olimme kuunnelleet muutamaa päivää aikaisemmin Jaipurin musiikkifestivaalissa. Bhattin mohanvinan soittoahan oli ollut onni kuunnella jo Malmitalossa vuosi sitten.

Ja miksei voisi tunnustaa sitakin, etta juuri Ravi Shankarin levyjen kuuntelu 1960-70-lukujen taitteessa oli yksi suurimpia kimmokkeita suurelle halulle tulla kerran elämassään Intiaan kuuntelemaan "oikeasti" sitä musiikkia.

Nyt on useammankin kerran tullut ja kuullut paitsi pohjois-intalaista (hindustanilaista) ja ennen kaikkea etelä-intialaista (karnaattista) musiikkia livenä. On ollut myos onni kuulla myös tämän hetken parhaita soittajia ja laulajia, jotka viela 82-vuotiaanakin jaksavat laulaa kolmekin tuntia ilman taukoa risti-istunnassa (jooga-asennossa) istuen. Samalla tavalla istuvat tietysti, iästa riippumatta, heitä säestavät muusikot. Täällä etelässä minimissään viulisti ja mridangamin soittaja ja hindustanilaista musiikkia esitettäessä harmoniumin ja tablan soittajat.

Talla matkalla konsertteja on löytynyt vasta kuusi, mutta levykokoelma on sentään lisääntynyt. Uutta on ollut pari fuusiokonserttia tähän asti kuultujen klassisen musiikin konserttien lisäksi. Huomista odotamme suuresti, silla Alleppeyssa on nyt temppelifestivaalien aika ja huomisen ohjelmaan on eräässa suurehkossa lähitemppelissa merkitty kathakalia alkaen illalla klo 8 jatkuen aamuviiteen. Muutama vuosi sitten jaksoimme istua kolmekin yöta peräkkain, jos sellainen onni sattui, että mm. Tirunakkara-temppelissa Kottayamissa kathakalia esitettiin sillä tavoin. Viime vuonna Payyanoorin kathakali-klubin jäsen kertoi, etta yhä harvemmin on tällaisia kolmeoisia pitkiä tarinoita, vaan niita esitetään seka temppeleissä, etta kulttuuritiloissa vain n. kolmentunnin mittaisina osina.

Lauantaina siirrymme Keralassa pohjoisemmaksi, Kannuriin, joka on merkittavaa theyyam-aluetta.

Suomi, mika se on?

Nyt on oltu viikko Rajastanin paakaupungissa Jaipurissa ja ainoana tietolahteenamme paivittain 16-sivuinen sanomalehti DNA (Daily News and Analysis). Maailmalta tiedamme sen verran, etta Israel uhoaa  lisaavansa tuhansia asuntoja Lansirannalle ja etta Medvedev on kertonut omaavansa salaista tietoa maapallon ulkopuolisten olentojen kaynnista Venajalla.  Muuten tapahtumat Intian ulkopuolella kasittelevat satunnaisesti lahinna Kiinaa ja Pakistania.  Filmitahtiuutisia on kaksi sivua ja urheilua, lahinna krikettia kolmesta neljaan sivua.

Koko matkamme, 8 viikon aikana olemme huomanneet Suomen nousevan lehteen kolme kertaa.  Ensimmaisen kerran Formula 1 ajojen kohdalla paasi Kimi "the Iceman" Raikkonen oikein kuvan kanssa.  Toinen kerta oli, kun Helsingissa piti olla kansainvalinen atomivoimaa koskeva kokous, joka peruuntui, kun Israel ja ystavansa USA eivat halunneetkaan 'naissa olosuhteissa' tulla. Kolmannella kerralla artikkeli kasitteli naisten oikeutta aborttiin ja Suomi mainittiin maana, jossa abortin saa hakemuksesta, kunhan kertoo syyn.

Paivittain useamman kerran joutuu vastaamaan kysymykseen 'mista olette'.  Olemme jo tottuneet sanomaan  "from Finland, Europe", niin valtymme jatkokysymyksilta -Onko se USAn osa? -Onko se Uudessa Seelannissa? -Onko se saari? jne... Jaipurissa hammastyttavan moni on heti kertonut, etta paakaupunkimme on Helsinki tai etta sepa onkin kylma maa.  Aikaisemmin ensimmainen tieto oli, etta Nokia on suomalainen firma. Angrybirdsia ei ole mainittu kertaakaan, mutta kaikenlaista (piraatti?) tuotetta aiheesta olemme kylla nahneet, tarroja, pyyhekumeja, t-paitoja, leikkikaluja...  Eras rouva tiesi myos, etta Suomi on 'Land where sun never sets' ja eilen tapaamamme pankkiherra oli tietavinaan, etta siina maassa kaikki on jarjestyksessa, ihmiset tekevat tyoaikana toita eivatka vain keskustele ja etta junat ja bussit toimivat niinkuin pitaa.

Toissailtaina konsertissa esiintyi laulaja nimelta E Hariharan ja kun asken googlasimme ko herran niin siella osattiin kertoa, etta hanen muusikkoisansa nimi oli Alamelu!! (emme kuitenkaan tarvineet korvatulppia kuten muuten usein konserteissa).

Huomenna siirrymme etelaan Keralaan ja saamme varmaankin jalleen vahan kattavampaa tietoa maailman tapahtumista lehdesta the Hindu, jota taalla pohjoisessa on ollut vaikea loytaa.

Juhlavaa

Tanaan vahan juhlista, joita on tullut seitseman viikon aikana koetuksi.
Heti Delhiin tulomme jalkeen alkoi Dussehra, eli jumala Durgan juhlat.  Jokaiseen kaupunginosaan, lahes joka kortteliin oli rakennettu erilaisia kankaisia tai pahvisia, valaistuja ja koristeltuja tiloja kuvineen Durgasta, joka voittaa (itse asiassa siis tappaa) pahat viholliset.

Jodhpurissa kohtasimme Diwalin, eli vahan kuin takalaisen joulun, joka on varsinaisesti hindujen juhla, mutta jota kaikki viettavat jossain maarin.  Sanomalehti ehti ennakoida diwalia otsikolla "Tuleeko tasta valon vai melun juhla".  Pysyimme lahestulkoon sisalla kolme vuorokautta, silla raketteja ammuttiin mielipuoliset maarat pimean tultua ja paivalla kaikenlaisia 'ihanasti rajahtavia' Atomi-nimisia pommeja rajayttelivat lapset pitkin katuja.  Ikavuosia heilla ei tarvinut olla varmaankaan viitta enempaa.  Talot olivat kirjavin led-valoketjuin valaistuja kaikkialla

Tuskin oli diwalista selvitty, kun eras jumala herasi nelja kuukautta kestaneesta unestaan ja aiheutti haa-sesongin alkamisen.  Nyt kaikki haluavat naimisiin (erityisen suotuisaa se on kuulemma 9.12) ja kaduilla kulkee jatkuvasti pienia puhallin- ja rumpuryhmia johdattelemassa naisia temppeliin uhraamaan ja pitkin kortteleita rakennetaan taas kankaisia tiloja, joissa tanssimusiikki soi iltaisin n. 100desibelin voimalla. Majatalomme vieressa on hyvin suosittu paikka. Onneksi musiikki paattyy yleensa puoli yhteentoista mennessa.

Yhtena paivana oli mielenkiintoinen ihmisten keraantyma, kun olimme matkalla torille.  Hienoja varillisia ja hopeisia koristeita erilaisissa vaunuissa, joista yksi muistutti moskeijaa.  Pienia poikia rummuttamassa hillittomasti ja toiset pienet pojat taistelemassa leikkimiekoin yms. ennen kuin kulkue kaikkine hienoine koristeineen lahti liikkeelle.  Oli Hassanin marttyyrijuhla.  Koyhille jaettiin ilmaista ruokaa.

Parin paivan kuluttua kaupungilla vaelsikin taas meluisa joukko, joista osa oli pukeutunut sinisiin asuihin, paassaan oranssi turbaani.  Kulkueen muillakin jasenilla oli turbaani tai musta "nyppylapaahine", jonne koskaan lyhentamaton tukka oli laitettu.  Juhlittiin sikhien pyhan mielen Guru Nanakin syntymapaivaa.

Ja nyt 1-3.12 oli ilmoitettu olevaksi vuoden kulttuurinen kohokohta Bundi Utsav, johon kuuluisi varikas kulkue, kilpailuja komeimmista viiksista ja nopeimmasta turbaaninsitomiseta, kulttuuriohjelmaa ja kasityolaismarkkinat (jota erityisesti odotimme).  Kaikki peruutettu. Ja syy: 30.11 kuoli entinen paaministeri, siis 1990-luvulla muutaman vuoden paaministerina ollut , nyt jo 92vuotias Gujral.  Rajastanin ja Punjabin osavaltiot paattivat pitaa 7vuorokauden suruajan, jolloin mikaan juhla ja hauskuutus ei ole sallittu! 

Juhlavaa on siis ollut.

Eläimellista menoa

Eilen sanomalehdessa oli kaksikin eläimia koskevaa uutista.

Ensimmaisen otsikko oli "Moskiittojumala". Se kertoi, etta Bokaron alueella osavaltiossa nimelta Jharkhand oli pystytetty moskiittopatsas ja seuraavana päivanä sen luokse oli jarjestetty palvontamenot rummutuksineen, pyhine tulineen, papin lukemine mantroineen ja vielä siivellinen patsas sai kukkaseppeleenkin kaulaansa.  Tämä kaikki, jotta dengue-kuume, jota moskiitot malarian ohella levittävät lakkaisi vaivaamasta aluetta. Delhissa on tällä hetkellä jo liki 2000 rekisteroityä denguetapausta.

Toinen juttu koski varpusia, joiden populaation on todettu pienenevan, mitä meluisammissa olosuhteissa ne joutuvat elämään.  Me saimme Jodhpurissa nauttia aamuin illoin varpusten sirkutuksesta huoneemme edessä.  Täällä Bundissa olemme kiinnittäneet huomiomme aamuisin majapaikkamme ohi kiitäviin vihreisiin papukaijoihin ja talon vieressa olevan lätäkon (pieni keinojarvi) kahlaajiin. Palatsien raunioilla nakee usein pulujen suurina parvina ajavan takaa haukkoja.  Hieno kokemus oli nahda varsin lähelta vuorilla valtavia korppikotkia.

Eläintarhaan ei tarvitse mennä nähdaksensä kaikenlaista.  Kaksi eri lajia apinoita kuleksii pitkin sekä kaupunkia etta kukkuloilla ja talojen seka palatsien katoilla. Aamiaisella ravintolan isänta joutuu hätistelemään apinoita kepillä ja pari päivää sitten yksi apina yritti varastaa vesipulloni, jonka olin kangaskassissa laskenut kädestani ottaakseni muutamia valokuvia.  Illalla majatalomme emänta huomautti meille varmuuden vuoksi, etta "sulkekaa ovenne, apinat ovat tulossa".  Huoneemme on kattotasanteella.

Muuten kaupungilla kuleksii tietysti lehmiä, tosi karvaisia sikoja, rottia  ja kulkukoiria, joita ei onneksi täällä ole isoina laumoina. Sen sijaan torakoita en ole nahnyt pariin viikkoon ollenkaan.

Harvinaisemmista eläimista luonnossa olen nähnyt vain junan ikkunasta riikinkukkoja (Intian kansallislintu) ja antilooppeja, joita näin myos hienoissa kalliomaalauksissa Bhimlatissa, 35km länteen Bundista.

terveydenhoidosta ja lapsista

No jopa olikin pieni uutinen 18.11. yhdella palstalla Times of Indiassa!
Maaseutuministeri Ramesh Jairam totesi, etta Julkinen Terveydenhoito on Romahtanut.

Ministeri totesi yksikantaan julkisen terveydenhoidon romahtaneen siten, etta monilla alueilla sita ei yksinkertaisesti ole saatavana.
Samassa pienessa jutussa han totesi, etta terveydenhuolto on 70% yksityista ja etta jopa Bangladeshissa ja Keniassa ovat lapsikuolleisuusluvut pienempia kuin Intiassa.

Muutamaa paivaa aikaisemmin oli samassa lehdessa ollut pieni juttu koskien lasten ravitsemustilannetta.  Siina todettiin, etta alle 5vuotiaista intialaislapsista 43,5% on alipainoisia samaan aikaan kun 10% lapsista ja nuorista on lihavia tai ylipainoisia.

Viikkolehti Frontlinessa oli samaan aikaan artikkeli, joka itseasiassa toi esiin samat asiat hieman laajemmin.
Todettiin, etta kansantulo Intiassa kolmivuotiskaudesta 1995-1997 kauteen 2008-2010 oli kaksinkertaistunut, mutta lapsikuolleisuus oli pysynyt yhta korkeana ja kansainvalisessa tutkimuksessa, jossa eri maille lasketaan Global Hunger Index (nalkaindeksi) Intia oli samana aikana polkenut paikallaan ideksiluvussa 22.9 kun esimerkiksi Kiina oli saanut lukunsa laskemaan 5.9:aan ja jopa Bangladesh oli "enaa" luvussa 24.0  Puhumattakaan lapsikuolleisuuslukujen huomattavasta laskusta kaikkialla muualla.  Nain ns. maailman suurimmassa demokratiassa, jossa rikkaat rikastuvat, keskiluokka hitaasti kasvaa, mutta koyhimmat sananmukaisesti naantyvat nalkaan. 

Enta nakyyko tama kaikki meille turisteille?  Taalla Rajastanissa, missa katukuvassa naiset ovat kirkkaammin ja  enemmin strassein pukeutuneita kuin missaan missa olen ennen ollut. Heidan kasivarsillaan on selvasti nahnyt myos aliravittuja lapsia.On myos enemman kadulla pahveja tai muoveja keraavia lapsia ja vanhan kaupungin kapeilla kujilla kouluikaisia lapsia keskella paivaa. Enemman on liikenneympyroissa tai vanhankaupungin porteilla makaavia elamasta jo osin pudonneita aikuisia, enemman myos kerjalaisia kuin talla matkalla missaan kaupungissa.
Kaiken sen nakeminen ja siita tietaminen ei kuitenkaan esta minua nauttimasta kaikesta siita kauniista ja historiallisesta mita nama kaupungit ovat tarjonneet.

Äänimaailmasta

Matkamme äänimaailmasta muutama kommentti.

Muutama klassisen hindustanilaisen (pohjois-intialaisen) musiikin konsertti hiveli mieltä ja korvaa, varsinkin kun äänimiehetkaan eivat kääntaneet namikoita kaakkoon, kuten aina joskus tapahtuu.
Joinain aamuina on ensimmäinen ääni ollut varpusten sirkutus ikkunan takana.
Varsinkin Chandigarissa oli hienoja suuria puistoja, joissa keuhkojen lisäksi korvat lepasivat.  Lepoa ne nimittäin kaipaavat, silla liikenteen melu on hurja.  Kadulla kavellessä ei voi ääntaan korottamatta keskustella, varsinkaan kun vierekkain ei mahdu kulkemaan. En vielä erota eri tyyttäyksen lajeja: uskon nimittain, että niita on eri merkityksisiä, kuten
- varo kulkija, tulen takaa (moottoripyorä)
- varokaa, olen tulossa kulman takaa
- antakaa tietä, minulla on kiire (kuten kaikilla muillakin)
- olen väsynyt ja hermostunut näihin ikuisiin ruuhkiin ja siksi tyyttäilen
ja niin edelleen.  Lisäksi on erilaisia huudahduksia (kauppiaitten kutsuhuutojen lisaksi) kuten,
- uu-up, eli myyn kalaa
- waap, eli varokaa tulen takaanne levean kuorman kanssa
ja niin edelleen.
Lisaksi on erilaisia äänia, kuten
- koko yön kuuluva pyhien tekstien luenta (Amritsarin kultainen temppeli)
- koko yön kestava rakettien pauke (Diwalin aikaan)
- useimmiten öisin päälla olevan tuulettimen nitinä.
Muuten on oikein mukavaa.

Liikkumisesta ja liikenteestä

Tanaan tuli mieleen intialaisen ystavamme kertoma juttu tuttavastaan, joka muutti Suomeen ja ryhtyi autoilemaan siella.  Hanen oli pakko lopettaa koko ajaminen, silla liikenne oli niin mahdoton.  Kauhea maara saantoja, joita olisi pitanyt noudattaa.  Kotona Intiassa kaikki sujui hyvin ja luovasti.

Asken nettilan ohi ajoi moottoripyoralla mies, jolla oli kyydissa koko perhe, vaimo ja kolme lasta.  Kenellakaan ei ollut kyparaa.  Satunnaisesti taalla nakee moottoripyorailijoilla kyparankin, mutta useimmiten sen kiinnitysremmit on jatetty auki.  Naisilla en muista kyparaa nahneeni kuin yhdenkaden sormilla laskettavan kerran. Liikennekuolematilasto olikin susrullista luettavaa viime viikolla: joka tunti Intiassa kuolee 14 ihmista.  Siis vuodessa noin 130tuhatta.

Eilen, kun laksimme linja-autolla rotille omistetulle temppelille,  linja-autoasemalla oli taas kova meteli. Se johtui siita, etta kaikkien linja-autojen rahastajat huusivat kovaan aaneen, minne juuri silla autolla paasee.  Vasta hetken kuluttua ymmarsin sen valttamattomaksi.  Taalla on lukutaitoprosentti muistaakseni kuudenkymmenen tietamissa.
 Pitkat matkat matkustan kylla mieluullin junassa.

Taalla Bikanerissa ei polkupyorariksoja ole lainkaan, joten olemme taas niiden kolmipyoraisten "autojen" varassa, jos emme jaksa kavella. Kaduilla kulkee kylla kameleita, hevosia ja harkavaunuja, mutta niilla kuljetetaan vain tavaroita. Muistan  lievasti hammentyneen tunteen, kun nain elamani ensimmaisen kamelin tyossa.  Se veti plasmatelevisioita.
Lehmia tietysti kulkee, mutta ne saavat kuljeskella vapaasti ylhaisyydessaan,  tai lepailla kaduilla tai syoda kadunviereen lakaistuja roskia.

Sellaista taalla, ylihuomenna siirrymme seuraavaan linnoitusten ja palatsien kaupunkiin Jodhpuriin.

Tosipienta

Loytyipa oikein otsikolla "Pienia juttuja" lehdesta Hindustan Times:
Mumbaissa tehty rikosilmoitus elokuvaohjaajasta ja elokuvan tuottajasta. Ensi-iltansa on juuri saanut elokuva 'Student of the Year'. Ja rikos on uskonnollisten tunteiden loukkaaminen siten, etta elokuvan yhdessa laulussa  mytologista hahmoa nimelta Radha (Krishnan vaimo) sanotaan seksikkaaksi.

No, suhteellisen pieni, mutta mielestani kiinnostavampi juttu oli , etta arkeologisista Harappan-Mohenjodaron kaivauksista on tehty uusia radiohiiliajoituksia ja todettu, etta Induksen laaksossa on ollut pitkalle kehittynyt kulttuuri jo 6000v eaa.

Huomenna matka jatkuu uuden osavaltion puolelle, Rajastaniin, Bikanerin kaupunkiin

Vaaleista turismiin

Nyt on vaalit kayty ja on kaiketi kiitosten aika niille, jotka aanestivat Skp:ta. Omasta tuloksestani olen iloinen ja erityisen iloinen olen siita, etta Yrjo Hakanen tuli uudelleen valituksi.
Joskus mina kuitenkin ihmettelen, olemmeko me kommunistit edelleen jostain syysta pelottavia, kun niin monien ihmisten pettymys kaupungissammekin harjoitettavaan politiikkaan ei nay kannatuksessamme.  Soisin niin mielellani, etta ihmiset seuraisivat mita valtuutetut tekevat vaalikampanjoidensa valissa. 
Julkisuutta esim Hakasen valtuustotyosta olisi mukava saada muuallakin kuin vain puolueen nettisivuilla ja Tiedonantajassa.

Jatkan bloginpitoa kuitenkin.  Jos sopivia pienia uutisia ei loydy taalla, missa sanomalehtia ei tahdo aina loytya niin kerron sitten pienia asioita, jotka ovat mielestani kiinnostavia tai hauskoja.

Nyt olemme siis siirtyneet jo Amritsariin, sikhien pyhaan kaupunkiin, jonne tulimme Indira Gandhin murhan vuosipaivana.  Taalla se ei nakynyt kuin uutiskanavilla. Vaikka Indiran teko, lahettaa tanne satoja poliiseja ja aiheuttaa murhia ja mellakoita oli anteeksiantamaton, minua hieman hatkahdytti tieto, etta henkivartija, joka Indiran murhan tehki, on julistettu marttyyriksi kuolemantuomionsa jalkeen.

Pieni hauska muistuma viela Chandigarhista.  Matkustimme tavallisella kaupunkibussilla High Courtille, ja bussissa oli nimettyja paikkoja seuraavasti:  Naisille, Vanhuksille, Sokeille ja Vapaustaistelijoille.

Tavallista elämää

Oikeastaan en nyt halua kommentoida "pikku- uutisia", silla ne ovat taman kaltaisia
- joukkoraiskaus yliopistocampuksella
- paallikko "se ja se" sai kahden vuoden tuomion lahjonnasta
- filmitahti "tama ja tuo" nahty toisen filmitahden seurassa hymyilevana
- dengue-kuumeesta joka paiva useita ilmoituksia
                    ja niin edelleen - ja niin edelleen...

Oikeasti juuri nyt haluan kertoa, etta ihmiset taalla Punjabin paakaupungissa Chandigarhissa ovat samanlaisia kuin kaikkialla. He tekevat tyota, tai toivovat saavansa sita, he ovat hyvinvoivia tai koyhia, joille dengue-testin teettaminen neljalla eurolla on liian kallista, he ovat vakavia tai hymyilevat vilpittomasti.
Poikkeukselliseksi taman 1950-luvulla rakennetun kaupungin tekee se, etta kadut ovat leveita, suuria puistoja on huomattavat maarat ja kirjakauppoja paljon.
Ja mika musamaikalle erityisen mieluista, tanaan alkaa kolmen illan konserttisarja klassista hindustanilaista (pohjois-intialaista) musiikkia. 

Lupauksista ja teoista

Eilen ostin viikkolehden nimelta Tehelka.
Siina oli mielenkiintoisia artikkeleita muunmuassa sellaisin otsikoin kuin
- Maattomien marssi (koski mm perinteisten alkuasukkaiden maiden luovuttamista kaivosyhtioille)
- Meidan korruptio vastaan teidan korruptio (tarkastelua kahden paapuolueen vaalitaistelusta)
- Hunaja-ansa [artikkeli rap-muusikosta nimelta Honey (Hunaja)]
- Encephalites (eli aivokuume)

Viimeksi mainittu artikkeli kasitteli tilannetta Gorakpurissa (Uttar Pradeshin osavaltiossa) jossa on ainoa ko. sairauteen erikoistunut sairaala. Se hoitaa kolmen osavaltion potilaita. Asukkaita niissa on kymmenia miljoonia.  Ja pelkastaan taalla kuolee joka vuosi yli tuhat lasta encephalitikseen, jonka voi saada paitsi hyttysesta myos suoliston kautta esim. likaisesta vedesta.  Suuri osa potilaista tuodaan satojen kilometrien paasta koyhalta maaseudulta, kun on jo liian myohaista.
Ja aina ennen vaaleja (jo kolmenkymmenen vuoden ajan) aanestajille luvataan laittaa asiat kuntoon.  Luvataan kymmenia ja satojakin miljoonia rupioita taudin torjuntaan eli syvien kaivojen rakentamiseen maaseudulle, rahaa valistukseen ja paikallisten sairaaloiden varusteluun yms.
Viela ei mitaan ole tapahtunut.  Edes Gorakpurin erityissairaalassa ei ole riittavasti laboratoriotarvikkeita, siella on edelleen paivittain 6-8tunnin sahkokatkos ja palkatkin maksetaan jos jaksetaan. Sen vuoksi kokeneita laakareita on vaikea saada ja niinpa pahimpina tartuntakausina hatiin kutsutaan opiskelijat.

Tietenkaan meilla koti-Suomessa ja Helsingissa ei ole mitaan tahan verrattavaa, mutta mita voin sille, etta tallaisia juttuja lukiessa (ja kaduilla aliravittuja ihmisia katsellessa) tulee ajatelleeksi sita, miten meilla vanhuksia on "kotihoidossa" missa kay kuka milloinkin pikaisesti, tai miten saadyttomalla tavalla meilla jatetaan vaille pikaista hoitoa esim. huumeriippuvaiset ja lasten psyykkiset ongelmat. Ja taas on vaalien ja lupausten aika.  Silloin ja sen jalkeen on tekojen aika.

Samankaltaisuuksia?

Paikkakunnan lehdessa (Times of India) oli parikin pienehkoa uutista.

Pienempi niista kertoi etta kolmen osavaltion halki virtaava Ganges-joki on niin pahasti saastunut, etta sen ajatellaan olevan jo syopaa aiheuttava.  Nyt yksi paamies ehdottaa, etta jotain on tehtava.
Tulipa yla-Savon vedet ja Talvivaara seka luvattomat jatteiden purkamiset Helsingin alueella mieleen.  Jottaan siis tarttis teha.

Toinen kertoi, etta kaupunki, siis Delhi, jossa talla hetkella olen, ( mista taas johtuu, etta pilkut puuttuvat eraiden kirjainten paalta), on ymparistoparametreilla mitattuna 95sta maailman kaupungista huonoin.
Kaupungilla kavellessa se on helppo uskoa, jo kahden paivan jalkeen kurkkua karhentaa.
Olen siis entistakin vakuuttuneempi siita, etta Helsingin kannattaa panostaa maksuttomaan joukkoliikenteeseen ja pitaa huoli keskuspuistostaan, eika nirhata sita pala palalta.

Eilen kavimme aanestamassa lahetystossa (kaunis rakennus, varhaista Reima ja Raili Pietilaa). Matka Karol Baghin kaupunginosan laitamalta metrolla levean ja puistomaisen Aurangzeb-kadun varjoon oli hyppays maailmasta toiseen. Ihmisten eriarvoisuus tuli esiin suorastaan kuristavasti.
Vakuuttuneena siita, etta SKP on puolue, joka parhaalla tavalla pyrkii toteuttamaan kaikkien ihmisten ja luonnon hyvinvointia, piirtelin numeroita aanestyslippuun.

Ryökäleistä

Tänä aamuna minun tuli kamalan paha olo.
Sitä ei aiheuttanut mikään pieni uutinen
vaan isolla rahalla ostettu mainos.
Siinä luki, että kerjäläiset ja rosvot ulos ja sanottiin kiitos ei rikollisten tuonnille.
Suljin lehden, söin aamiaiseni ja jäin pohdiskelemaan aihetta. Tulokseen en tullut, mutta jäin miettimään, että kyllä meillä kieltämättä rosvoja riittää ihan vaikka vientiin asti.
On kaikenlaisia:  - lahjusten antajia ja ottajia
                          - kartelleitten tekijöitä
                          - dopingia organisoineita
                          - säätiöitten rahoja vääriin käsiin antaneita
                          - vaalirahoitusrikollisia
                          - poliittisia päättäjiä, jotka tekevät budjetteja siten, että "rikkaat rikastuu
                            ja köyhät nälkään nääntyy" kuten laulussa sanotaan.

Ympäristöstä

Kun elää muutaman päivän ilman sanomalehteä, ilman pikku-uutisia
voi vaikka kuunnella pikku-uutisia tasatunnein radiosta.  Kolmeen minuuttiin mahtuu ehkä neljä uutista eli uutisotsikkoa.
 Sillä kertaa minuuttiin mahtui kaksi ympäristöasiaa.

Ensimmäinen kertoi, että StopTalvivaara-liike on kerännyt yli 4000 nimeä ja luovuttaa adressin torstaina Vuokatissa. (Kuinka kauan Talvivaaran rikollinen toiminta voi jatkua? Kuinka kauan päättäjät antavat kaivosyhtiön massamittaisesti tuhota luontoa ja ihmisten elinoloja? Saako toinen, kultaakin kalliimpi kaivos laskea käsittelemättömät jätevetensä mereen "tarpeeksi kauas", kun joet olivat vähän liian lähellä ihmisten asumuksia.  Meren eliöstöstä ei kai niin väliä?)

Toinen oli uutinen, että kuivakäymäläfirmalla Turussa menee hyvin, kun tuotteita on kehitelty kehitysmaiden olosuhteisiin. Mukavaa-  paitsi  sen kannalta, että töitä riittää, ennen kaikkea luonnon puolesta.  Mitähän kaikkea voitaisiin tehdä, minkälaisia innovaatioita, jotta kuivakäymälöistä tulisi mahdollisuus myös kaupunkirakentamisessa täällä meillä Suomessa.  Ettei tarvitsisi lirittää juomakelpoista vettä jätöstensä päälle.
Kuinka tärkeästä asiasta on kyse käymälöiden kohdalla tuli ilmi uutisessa, joka kertoi, että intialaisista kouluista 40 prosentissa ei ole käymälää ja se osaltaan ehkäisee erityisesti tyttöjen koulunkäyntiä.  Nyt Intian hallitus on päättänyt, että kaikkiin kouluihin on rakennettava käymälä.

Kesken tällaisten pohdintojen tv:stä alkoi ohjelma, jossa haastateltiin ohjaaja Juha Hurmetta.  Mikä ilo kuunnella tarkkaa, analyyttistä, kaunista puhetta, jonka ytimessä on näkemys, että me kaikki maailman ihmiset ja luontokappaleet olemme yhtä, että ihmiselle on tärkeintä olla suhteessa toisiin ihmisiin, vain omaan napaansa tuijottamisesta sairastuu.
Kunpa mahdollisimman moni, jolta ohjelma jäi katsomatta näkisi sen vaikka ylen areenassa.

Ensin tuli hyvät uutiset

Ilmaisjakelulehdestä löytyi pieni, kaunis uutinen otsikolla
SIVIILIPALVELUS LYHENEMÄSSÄ

Hienoa - minä ajattelin.  Vihdoin tasa-arvoista niille, jotka haluavat suorittaa tämän kansalaisvelvollisuuden siviilissä.  Sitä ehdin vähän ihmetellä, että yllättävän pienellä huomiolla tämä on mennyt tai menemässä läpi.
Juu, oikein on valtioneuvosto torstaina antanut asiasta esityksen laiksi, joka tulee voimaan vuoden 2013 helmikuussa. Kokonaista 15 vuorokautta lyhenee siviilipalvelus, joka muutoksen jälkeen on sama kuin pisin varusmiespalvelus! Siis 347 päivää.

Miksi yhtä pitkä kuin pisin palvelus? Miksi ei niin, että lyhin mahdollinen aika? Ja sitten, jos haluat ja olet herrojen päättäjien mielestä kykenevä oppimaan siviilipalveluksessasi enemmänkin,voit pyrkiä jäämään niinkin pitkäksi aikaa kuin 347 päiväksi.
Minusta se olisi tasa-arvoista

Lukemisen ilosta

Ai, että minä rakastan kirjastoja!
Tämän päivän pikku-uutinen koski Kirkkonummen kirjastoa, sen palveluita ja niiden kehittämistä.

Sienten keruun ja siivoamisen välillä ehdin lukea Pohjois-Haagan kirjastosta lainaamani kirjan ´Kätkössä kauniin ikuisen´. Kirjailija on Katherine Boo, joka "kääntää nurin niskoin jokaisen Intian köyhistä ajattelemamme kliseen ja katsoo syvälle näiden elinvoimaisten ja unohtumattomien ihmisten sydämiin, toiveisiin ja mahdollisuuksiin", kuten mainoslause kannessa kuuluu.  Voin vain suositella!

 Olen viimeaikoina tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että on kamppailtava kirjastojen säilyttämisen, kehittämisen ja maksuttomana pysymisen puolesta. Missä muualla voisi lukea useita sanomalehtiä? Missä muualla lapset ja nuoret pääsisivät kirjallisuuden äärelle yhtä tasaveroisesti?  Ja missäpä muualla olisi yhtä yksinkertista järjestää satutunteja lapsille, joilla äidinkieli ei ole suomi? Ja kirjastojen käyttäminen alueen meluttomana olohuoneena on kehittelemisen arvoista.

Kirjastojen poistomyynnit ovat tuottaneet minulle paljon iloa. Olen kuitenkin murehtinut sitä, että vanhojen tai huonosti kiertäneiden kirjojen poistuminen hyllyistä hävittää ihanan sattuman mahdollisuuden.  Olen kymmenet kerrat elämäni varrella kirjastojen hyllyjä tuijotellessani löytänyt jotain yllättävää, omituista, maailmoita avartavaa tai -syleilevää. Siis kirjoja, joitten olemassa olosta en ole mitään tiennyt.  Vaikka niitä olisi jostain keskusvarastosta tilattavissa, ei niitä voi saavuttaa, jos ei niiden olemassa olosta tiedä.

Nyt taas kirjastoon palauttamaan edellinen kirja ja uutta nuuskimaan.

menoja ja menoja

Tänään katselin pitkästä aikaa
erilaisten tilaisuuksien mainoksia.
KIRPPUTOREJA -  erinomainen tapa päästä eroon tarpeettomasta, mutta käyttäkelpoisesta tavarasta.   Sitäkin erinomaisempaa on, että sieltä on mahdollisuus löytää järjelliseen hintaan itselleen ja pienemmille tai suuremmille jälkeläisilleen vaatteita ja tarpeellisia taloustavaaroita.
KONSERTTEJA - ja joka lajia löytyy! Että Haloo vaan Helsinki, hoitakaa vielä nuorisolle riittävästi harjoittelupaikkoja ja Kansallisoopperallekin riittävästi rahaa, kun se on sentään valtakunnassa ainoa.
TANSSEJA, TEATTERIA, GALLERIOITA ja MUSEOITA ....- jonne alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.  Tällä kertaa silmiini pisti näyttely nimeltä "Kierrätyksen maailmanmestarit", joka kertoo epävirallisista jätteidenkerääjistä ja heidän elämästään muuttuvassaa Kairossa.  Nähtävänä se on Helinä Rautavaaramuseossa
näyttelykeskus weegeessä.
Tällaista kaikkea voisin tehdä tänäkin viikonloppuna, ellen olisi menossa mökille etsimään sitä mitä välttämättä tarvitsen eli sieniä.   Menkää te!

Sananvapaudesta

Hämmästyksen ja suuttumuksen vallassa
luin tänään pienen uutisen

Kollega, siis opettaja on saanut kunnalta (Riihimäki) kirjallisen varoituksen.  Syynä epälojaali toiminta työnantajaa kohtaan, katsovat koulutoimenjohtaja ja lautakunta.
Rikos onkin hirmuinen.  Opettaja on yleisönosastokirjoituksessaan päätöksenteon jälkeen perustellut näkemystään, jonka mukaan 6-luokkalaisia ei pitäisi siirtää yläkouluun.

Uskomatonta.
Jos kunta päättää yksityistää kouluruokailun - eivätkö opettajat ja keittiöhenkilöt saisi ilmaista kantanaan, että päätös oli väärä?
Jos kunta päättää säästää koulumenoista niin, että luokkakoot suurenevat - eivätkö opettajat ja kaikki koulun työntekijät saisi kirjoittaa mielipiteekseen, että päätös on väärä?
Jos taideaineitten suunniteltu "lisätunti" päätetään siirtää ala-asteen puolelle - eivätkö taideaineiden opettajat saisi olla päätöksen jälkeenkin julkisesti sitä mieltä, että päätös oli väärä?

Tietysti saavat.  Tietysti heidän tuleekin taistella huonojen päätösten muuttamiseksi.
Niinkuin kaikkien ihmisten tulisi.

kuva: Esko Hurme

Kielellisiä nautintoja edusti tänään uutinen Kuopion luonnontieteellisen museon uudesta näyttelystä.  Liito-oravista kertovan näyttelyn nimi on "Papanamaan kartta". 

Veriappelsiineista

No niin,
kun minulla on vain vanhanaikainen, kotimainen "mummokännykkä", en taas olisi ilman pikku-uutista tiennyt sitäkään, että jotkut elivät eilen osan päivästä tunnin myöhässä ja jerusaleminaikaa.
Eihän se tietysti mikään oikea uutinen ole, mutta toi kuitenkin mieleeni Israelin politiikan, (jonka varmin takuumies löytyy Atlantin takaa) ja palestiinalaisten vaikean elämän omassa kotimaassaan. 

Israelin miehitettyä nykyiset siirtokuntien alueensa 1960-luvulla, olimme kansalaistottelemattomia ja liimailimme kauppojen hedelmähyllyihin hienoja kuvallisia tarroja, joissa luki: älä osta israelilaisia veriappelsiineja.
Sen jälkeen en ole osatanut israelilaisia tuotteita, jos ne ovat olleet tunnistettavissa.
Haluaisin kuitenkin ostaa palestiinalaisia tuotteita, joten kannatan ajatusta, että kauppojen tulisi merkitä oikein sieltä tulevat tuotteet: israelilainen on israelilainen, palestiinalainen on palestiinalainen (eikä merkitty israelilaiseksi) ja punaisella varoitusmerkillä siirtokunnissa tuotetut.

Jo kolmannen polven E-kauppalaisena eli nykyisenä S-kauppalaisena odotan ja vaadin, että kaupparyhmäni ei osta israelilaisia tuotteita niin kauan kuin maa miehittää palestiinalaisalueita ja laajentaa siirtokuntiaan vastoin kansainvälisiä sopimuksia.

Joukkoliikenteestä

Päivän 7 senttimetriä
kertoi eilisen ´Auton vapaapäivän´ epäonnistumisesta. Yksityisautoilua oli normaalipäivän malliin stadissa. Oliko joku odottanut jotain muuta? Matkatessani M-junalla Vastavirtafestivaaliin näin hämmästyneitä lipunostajia, kun matka maksoi puolet normaalista. Päivän kunniaksi.

Ei kai kukaan kuvittele, että autoton päivä kerran vuodessa ohjaa ihmisiä julkisen liikenteen käyttäjiksi. Ei kai kukaan tosissaan usko, että design-pysäkit houkuttelisivat julkisen liikenteen käyttäjäksi, kuten viime syksynä eräskin virkamies puolusteli pysäkkihankinnan mielipuolisia kustannuksia.
Jos oikeasti halutaan kaupunkiympäristöä säästää, luopua loputtomista ruuhkista ja parkkitaloista paraatipaikoille, kaupungin sisäinen julkinen liikenne on muutettava ilmaiseksi.

Tunnustan - itsellänikin on pieni auto, joka enimmäkseen lepäilee talon parkkihallissa, mutta joka on tosi mukava, kun pitää siirrellä raskaita kirjalaatikoita Virolahden, Helsingin ja Hangon välillä. Kirjastojen poistomyynneistä olen ilokseni saanut myös itseltäni vielä puuttuneet Aulikki Oksasen kirjat.

Paperittomuudesta

Tänään jäin miettimään asiaa, joka mahtui yhdeksään senttimetriin.

Siis - Suomesta oleskeluluvan saanut ei voi täällä tehdä perheenyhdistämishakemusta kotimaahan jääneelle omaiselleen, vaan tämän on itse mentävä tekemään se lähimpään Suomen suurlähetystöön. Sehän on kohtuutonta ajatellen erityisesti maassamme asuvia somaleita. Heidän omaisensa joutuvat matkustamaan Etiopiaan tai Keniaan!! Olisi varmasti syytä muuttaa asia.

Itse asiassa se toi mieleeni Hesarissa eilen (21.9.) olleen hyvän Vieraskynä-kirjoituksen, jonka olivat kirjoittaneet Global Clinicin vapaaehtoislääkärit V. Holmberg ja H. Salmi.  Meillä Suomessa ei ole lainsäädäntöä eika viranomaisohjeistusta, joilla turvattaisiin paperittomien siirtolaisten oikeus edes välttämättömään terveyden- ja sairaanhoitoon. Kunnat ja sairaanhoitopiirit voivat laatia toimintaohjeita näiden perusoikeuksien turvaamiseksi. On siis aika toimia, jotta päättäjät niin tekevät.

Aloitus

Tässä blogissa ryhdyn kommentoimaan lehtien pikku-uutisia ja kerron mitä ne tuovat mieleeni.