perjantai 25. tammikuuta 2013

seikkailun lopettelua

Kolmen viikon merelle tuijottelun jälkeen on muutaman päivän kuluttua aika palata kotimaahan ja kotimaan uutisten pariin.

Oikeastaan haluan lopuksi kommentoida lyhyesti muutamia  ihmisiä, joita on ollut ilo kohdata. Niitä joiden kanssa on ollut mahdollista jutella enemmän kuin vain vastata kysymyksiin 'what is your good name?' 'Where you come from?' tai 'Native?'

Aivan alkumatkasta, junassa takanamme istui pariskunta, joka juuri ennen saapumistamme Chandigariin ryhtyi juttusille. Rouva, nimeltansa Honey, kertoi saaneensa nimensä perheen apulaisen ansiosta. Hänen mielestään uusi vauva oli niin suloinen. Kun teimme jo lähtoä ja kiittelimme, että olipa mukava jutella Honey antoi osoitteen ja puhelinnumeron ja kutsui meidät lounaalle parin päivän kuluttua. Me olimme kuulemma vaikuttaneet mukavilta, kun emme haisseet tupakalle emmekä viinalle. Lounas nautittiin harvinaisen avomielisen keskustelun kera tämän viehattävän sikh-pariskunnan luona.
    Alleppeyssa meita pidettiin kuin piispaa pappilassa. Homestaymme emäntä Sandhya kannatti luoksemme milloin kylmia mehuja, milloin juuri tehtyja herkkuja ja opetti keittiössaan meidät tekemään mm idiappameita ja egg-currya. Perheen Austariassa opiskellut poika Arjun oli palannut kotimaahan ja saimme usein nauttia keskusteluista ja hänen avullaan saimme kohdata lavan takana myos kathakalitanssijan, joka sattui olemaan "naapurinpoikia". Perheen isä Suresh oli harvinainen intialainen mies (kookosöljytehtaan omistaja), joka avoimesti ylisti vaimoansa ja rakasti laulamista.
    Taalla Kannurissa isäntämme on uskomattoman avulias Sarkis, armenialaissyntyinen, Kolkatassa koulua käynyt ja ruotsalaisella Volvolla työuransa tehnyt. Hän päätti jo 30 v. sitten haluta loppuelämäkseen Intiaan, etsi itsellensa intialaisen vaimon ja on nyt jo liki 20 v. asunut täällä. Ottaa majataloonsa asiakkaita, jos haluaa, mutta ei mitenkaan voi kieltaytya skandinaaveista. Han rakastaa keskustelua ja on omaksunut maailmankatsomuksensa suurimman osan Bruntonilta.
    Viimeisimmällä seikkailullamme, etsiessämme varjonukketeatteria (tholpava koothu), saimme yhteyden K. K. Ramachandra Pulavariin, kahdeksannen polven nukketeatterilaiseen, joka isänsä kanssa alkoi tuoda esityksiä myos temppeleiden ulkopuolelle. Rituaalista varjonukketeatteria esittää enää 6 perhettä, ja koko traditio on henkitoreissaan. Uskomattomalla sitkeydella Ramachandran pitää tholpava koothua hengissä, on osavuotinen viljelijä, sillä temppelikausi kestaa vain joulukuulta toukokuulle, ja on kasvattanut yhdeksännen polven nukketeatteritaiteilijan perheessaan. Toissailtana heillä oli uusi aluevaltaus, Jeesuksen elämä varjonukein.  Hänestä tekisi mieleni kirjoittaa joskus pidempi ja perusteellisempi artikkeli.

Lukemattomia ihmisiä on tavattu näiden lisäksi, ystävällisia, auttavaisia ja elämastaan kertovia, mutta olkoot nuo nyt mainitut henkilöt ikäänkuin esimerkkinä kaikesta siitä ilosta mitä olemme kohdanneet.
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti